SVKn tiedote: SM-onki keräsi Saimaan kanavalle 330 onkijaa - Haasteellinen onkipaikka antoi suurimmaksi saaliiksi reilun kaksi kiloa   (Julkaistu: 09.08.2021 17:03)

 

 

TIEDOTE 9.8.2021

Julkaistavissa heti

 

 

SM-onki keräsi Saimaan kanavalle 330 onkijaa – Haasteellinen onkipaikka antoi suurimmaksi saaliiksi reilun kaksi kiloa

Saimaan kanavalla järjestetty SM-onki keräsi noin 330 kilpailijaa. Eilen sunnuntaina järjestetty kilpailu ongittiin pääasiassa aurinkoisessa kelissä, eikä vesistön haasteellisuus taaskaan jäänyt kenellekään epäselväksi. 

Saimaan kanavasta muodostui perinteikkään SM-ongen pelastus, kun alun perin Pohjanmaalla pidettävä kisa jouduttiin epävarman pandemiatilanteen takia perumaan. Hyvät puitteet tarjoava kanava on samalla haasteellinen kalapaikka, jossa onkijoiden paremmuutta mitataan viimeistä salakkaa myöten. Grammapeli oli nytkin päivän sana ja kilpailu oli tiukka miltei sarjassa kuin sarjassa.

Suurimman saaliin onnistui onkimaan miesveteraanisarjassa onkinut Saarijärven Kairaa edustanut Pekka Lampinen. Hän kantoi vaa´alle 2099 gramman painoisen saaliin.

Nuorten alle 12-vuotiaiden sarjan voitti Koukku ja Paukkua edustanut Joona Kukko. Toiseksi tuli Viitasaaren Kalakavereiden Sanni Niskanen ja pronssi meni Tuukka Smalille Joutsenon Kalaveikoista.

Alle 15-vuotiaiden sarjan kirkkaimman mitalin nappasi Eero Kähkönen Lappeenrannan Pilkkijöistä. Alle 19-vuotiaiden sarjavoitto meni Rääkkylän Kalakerhoa edustaneelle Leevi Pippurille. Miesten sarjassa kullan arvoisesti onki Lapuan Seudun Kalakerhoa edustanut Teemu Etelä-Aho. Naisten sarjan voitti Lakeuden Urheilukalastajien Heidi Pernu ja naisveteraaneista paras oli Eija Saarela-Mäkynen, hänkin Lakeuden Urheilukalastajista.

Lisää kilpailutuloksia osoitteessa http://www.vapaa-ajankalastaja.fi -> Kilpailut -> Tulokset.

 

 

 

Lisätietoja:
SM-ongen kilpailujohtaja Sami Kainulainen, p. 050 559 3357
Suomen Vapaa-ajankalastajat, kilpailuvastaava Marcus Wikström p. 045 110 2126


Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 480 seurassa toimii yhteensä noin 34 000 kalastuksen harrastajaa.

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

+358 50 525 7806

jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

 

vapaa-ajankalastaja.fi
vapaa-ajankalastajalehti.fi

fisuun.fi

ottiopas.f


« Takaisin

 
 

Ajankohtaista
01.12.2021 18:07 Fisuun-joulukalenterissa lennetään Kalle Kalasääsken matkassa Suomen parhaisiin kalapaikkoihin Lisää >>
01.12.2021 18:04 Katalousalue-edustajien koulutus Rokua 4.12. Etäosallistumismahdollisuus Lisää >>
28.11.2021 18:00 SVKn tiedote: Stadin Kalajunnut on vuoden kalastusseura - valinta oli tänä vuonna poikkeuksellisen helppoa Lisää >>
28.11.2021 17:58 SVKn tiedote: Kansanedustaja Seppo Eskelinen Suomen Vapaa-ajankalastajien puheenjohtajaksi, uudeksi varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Janne Heikkinen Lisää >>
22.11.2021 17:41 Mimmit kalastaa! / Marraskuu 2021 Lisää >>

 

 

 

 

 

 

©2021 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - MMD Networks Oy